Muistakaa hiljainen puurtaja!

Moni yhdistys pyörii näennäisen aktiivisesti, vaikka taustavoimana on vain yksi henkilö. Tämä puurtaja ei välttämättä ole edes yhdistyksen puheenjohtaja, eikä aina edes hallituksen jäsen. Puurtamisen taustalla voi olla asian tärkeäksi kokeminen tai velvollisuudentunto, mutta yhtä hyvin se, että asia tuntuu tekijästä mielekkäältä ja tarjoaa mukavan harrastuksen. Puurtajasta tulee helposti saavutettu yhteinen etu, jolle tarjotaan yhä lisää tekemistä.

Huonossa tapauksessa motivaatio voi tulla itsekkäistä tarpeista pysyä esillä, kerätä kannatusta tai hyöyä jostakin. Tällainen puurtaja vaikuttaa itse siihen, että kuormitus lisääntyy ja muut toimijat vetäytyvät sivuun. Jos näin ei ole, voivat muut kuvitella asian näin olevan. Puurtajaa ei pidä aiheettomasti leimata oman edun tavoittelijaksi tai diktaattoriksi, jolle muiden tekeminen ei kelpaa.

Puheenjohtaan ja hallituksen on huolehdittava asiasta:
– Työt tehdään yhdessä, erilaisia mielipiteitä sallien ja arvostaen, mutta enemmistön näkemysten mukaan mennään. Tehtäviä voi jakaa hallitusta laajemmallekin tekijäjoukolle. Työryhmien ja jaostojen perustaminen on hyvä tapa sitouttaa toimijoita.
– Eri toimijoiden kuormitusta pitää seurata, jotta kiltti ja hiljainen ei rasita tarpeettomasti itseään ja esimerkiksi laiminlyö läheisiään.
– Tekijöitä ei saa painostaa, mutta täytyy erottaa, milloin empimisessä tai kieltäytymisessä on kyse kursailusta eli henkilön tekisi mieli ottaa tehtäviä, mutta itseluottamus ei riitä sen suoraan vastaanottamiseen.

Puurtajan täytyy muistaa osaltaan myös:
– Tekemistä ei saa haalia niin paljon, että muut, itselle ja läheisille tärkeät asiat ja oma jaksaminen alkavat siitä kärsiä.
– Kuormituksesta täytyy sanoa ennemmin kuin kuormitus purkautuu ylireagointina tai niin, että asiat jäävät hoitamatta.

Yhdistyksen on hyvä pienimuotoisesti muistaa sen toiminnalle tärkeitä tahoja. Muistamisessa rimaa ei saa nostaa liian korkealle, sen kaikkein eniten toimivan mukaan. Muistamisten ei saa perustua asemaan, vaan todelliseen toimintaan. Projektin vetäjän lisäksi on kohtuullista muistaa projektin todellisia tekijöitä.

Esimerkkejä:

1) Puheenjohtaja jäi aina kokouksen jälkeen siivoamaan ja järjestämään kokoustilat. Muut eivät edes huomanneet asiaa. Puheenjohtaja teki työn velvollisuudentunnosta ja näki siinä tilaisuuden rauhoittua ja ajatella kokouksen jälkeen. Puheenjohtajan vaihdoksen jälkeen asia vasta huomattiin kunnolla. Pienen kinastelun jälkeen sovittiin, että järjestely tehdään yhdessä. Edelleen muutama poistui heti kokouksen jälkeen kiireeseen vedoten.

2) Sihteeri teki normaalit työt, asialistat, pöytäkirjat jne. Tämän lisäksi hän valmisteli yksinään toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset, tilintarkastuksen, varasi esiintyjät jne. Hallitus kokoontui ja lyhyesti hyväksyi asiat. Todellisuudessa sihteeri pyöritti yhdistystä kuin toiminnanjohtaja. Yhdistyksen toiminta käytännössä loppui kahdessa vuodessa sihteerin kuoleman jälkeen. Hiljainen vaihe kesti muutaman vuoden, kunnes uusi henkilö aktivoi toiminnan.

3) Uudella puheenjohtajalla oli paljon kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta. Yhdistyksessä toiminnan käynnistäminen oli vaikeata, kun hän oli tottunut virkamiesvalmisteluun ja poliittisesti jakautuneisiin mielipiteisiin. Alussa hän suhtautui asenteellisesti eri tahojen esityksiin ja toi kokouksiin jyrkkää kokoustekniikkaa ja virkamieskieltä. Vuoden aikana hän tottui yhdistyskulttuuriin ja kertoi itsekin nolostuneena tapauksia alkutaipaleeltaan.

Vastaa