Yhdistyslainsäädännön muutoksia 2022 ja 2023

Yhdistyksiä koskeva lainsäädäntö muuttui heinäkuussa 2022 ja helmikuussa 2023. Muutoksista mikään ei ollut velvoittava vaan muutokset antoivat uusia mahdollisuuksia ja joustavuutta toimintaan. Välttämättä mitään muutoksia sääntöihin tai toimintaan ei tarvitse tehdä.

Osallistuminen kokouksiin

Etäosallistuminen yhdistyksen on mahdollista, jos yhdistyksen säännöissä ei kielletä ja hallitus sellaisen mahdollisuuden järjestää. Aiemmin tämä piti olla erikseen säännöissä mahdollistettu. Kokouskutsussa on oltava riittävä ohjeistus etäosallistumisen menettelyistä. Etäosallistuminen voi rajata oikeuksia kutsussa mainitulla tavalla. Esimerkiksi etäosallistujilta voi olla puheenvuorot tai äänestys rajoitettu.

Jatka lukemista ”Yhdistyslainsäädännön muutoksia 2022 ja 2023”

Tietosuojan muutoksia

Monissa yhdistyksissä pohditaan vielä, mitä kaikkia asioita pitääkään kirjoittaa siihen pakolliseen selosteeseen, jonka pohjan voi kätevästi kopioida joltakin toiselta yhdistykseltä. Ja kuka on vapaaehtoinen vastuullinen, eli se henkilö joka sitten, kun jotain sattuu, “joutuu linnaan”.

Huoli pois, lakeja on muutettu jo vuosia sitten. No, aivan huolettomaksi ei voi heittäytyä. Kumottu henkilötietolaki (523/1999) vaati rekisteriselosteen laatimista ja antoi määräykset, mitä siitä vähintään piti ilmetä. Lisäksi laki antoi seikkaperäisiä ohjeita arkaluonteisten tietojen käsittelystä, käyttötapauksista, kuten sukututkimuksesta ja henkilömatrikkeleista sekä tietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta yms.

Tietosuojalaki (1050/2018) kumosi ja korvasi henkilötietolain. Kun laki ei enää vaadi rekisteriselosteen laatimista, mitkä sitten ovat keskeiset asiat, jotka yhdistyksen on huomioitava lakisääteistä jäsenrekisteriä ylläpitäessään?

Jatka lukemista ”Tietosuojan muutoksia”